Koulutunnit kirjastotilassa
Kirjastoissa järjestetään kirjaston oman toiminnan ohella myös koulujen oppitunteja sekä päiväkodin toimintaa, esimerkiksi lukutuokioita ja kirjavinkkausta lapsille ja nuorille. Kirjallisista teoksista, kuten kirjoista ja kuvista, voi olla tarpeen tehdä kopioita oppijoille tai päiväkodin ryhmälle esimerkiksi opetusmateriaalin osaksi tai oman materiaalin luomista varten.
Oppitunti voidaan pitää esimerkiksi kirjaston tiloissa, ja kirjaston henkilökunta voi pitää oppitunnin. Kun opetus tapahtuu päiväkodin tai oppilaitoksen johdolla, aloitteesta ja vastuulla, sallii Kopioston oppilaitosten kopiointilupa teosten käytön lupaehtojen mukaisesti myös kirjaston tiloissa tapahtuvan opetuksen osalta. Opetushallitus on hankkinut Kopioston kopiointiluvan varhaiskasvatukseen, esi- ja perusopetukseen, maksuttomaan toisen asteen koulutukseen sekä valtionosuutta taiteen perusopetukseen saaville oppilaitoksille. Korkeakoulut ja muut oppilaitokset ovat hankkineet Kopioston oppilaitosten tai korkeakoulujen kopiointiluvan itse.
Kopiointiluvalla saa ottaa kopioita luvan sallimassa laajuudessa julkaisuista, kuten kirjoista ja lehdistä sekä verkkosivuilta. Kopiointiluvalla valmistetuista kopioista saa tehdä materiaalia esimerkiksi sanataiteen opetustuntia varten tai jakaa tekstikatkelmakopioita romaanista lukutunnille osallistuville oppijoille. Vastaavasti kopioita on sallittua valmistaa kuvista ja käyttää niitä esimerkiksi osana omaa materiaalia tai esitystä, askartelussa, runokorteissa tai erilaisten taito- ja taidetuntien materiaalina sekä harjoitustöissä. Kuvia saa oppilaitosten kopiointiluvalla kopioida sekä kirjoista, lehdistä että verkosta. Tehtyjä kopioita tai materiaaleja, joihin kopiot on liitetty, saa käyttää ainoastaan kyseisen opetusryhmän kanssa opetuksessa. Jos tehtyjä materiaaleja tai opiskelijan tekemää harjoitustyötä halutaan käyttää muussa tarkoituksessa, esimerkiksi myöhemmin kirjaston toiminnassa, tulee materiaaliin kopioituihin sisältöihin hankkia tarvittavat käyttöluvat tekijänoikeudenhaltijoilta.
Kopioston kopiointilupa oppilaitoksille ei koske kerho- ja iltapäiväkerhotoimintaa. Mikäli kirjastossa järjestetään kerho- ja iltapäiväkerhotoimintaa, tulee suojatun aineiston käyttöön osana tällaista toimintaa hankkia erikseen oikeudenhaltijan lupa. Näin on myös silloin, vaikka kyse olisi oppilaitoksen vastuulla järjestetystä kerhotoiminnasta.
Lue lisää Kopioston kopiointiluvasta.
Voinko valmistaa päiväkodin tai koululuokan satuhetkiin omaa materiaalia käyttäen apunani kirjan tekstiä ja kuvitusta?
Mikäli satuhetki järjestetään päiväkodin tai oppilaitoksen johdolla, aloitteesta ja vastuulla, voit valmistaa teoksista kopioita ja käyttää niitä Kopioston oppilaitoksille hankitulla kopiointiluvalla lupaehtojen sallimissa rajoissa. Luvalla voit käyttää myös verkossa saatavilla olevia kuva- ja tekstiaineistoja. Jos kyse on kirjaston järjestämästä satutunnista, tulee sinun hankkia lupa teosten käyttöön. Oppilaitoksille hankittu kopiointilupa ei koske kirjaston järjestämää toimintaa, vaikka sille osallistuisikin päiväkotiryhmä tai koululuokka.