Skip to content

Hahmojen käyttö markkinoinnissa

Tekijänoikeudet kirjaston tapahtumien markkinoinnissa » Hahmojen käyttö markkinoinnissa

Kirjastoissa järjestetään erilaisia tunnettuihin kirjojen hahmoihin liittyviä tapahtumia, kuten kilpailuja ja teemaviikkoja. Hahmojen kuvien lisäksi näissä yhteyksissä voi esiintyä erilaisia tuotemerkkejä. Kuva hahmosta tai logo on usein tekijänoikeuden suojaama kuvataiteellinen teos, tuotemerkit ja tunnetut hahmot on yleensä suojattu myös tavaramerkein. Hahmon tai tuotemerkin käyttöön tulee hankkia myös tavaramerkin haltijan lupa. Ilman tavaramerkin haltijan lupaa ei saa esimerkiksi markkinoida kirjaston tapahtumaa tietyllä hahmolla. Jos hahmoa tai tuotemerkkiä suunnitellaan käytettävän osana markkinointia, kannattaa oikeudenhaltijoihin olla yhteydessä hyvissä ajoin tarvittavien lupien hankkimiseksi.

Olemme järjestämässä kirjastossamme teemaviikkoa, joka keskittyy tunnettuun kirjasarjaan ja sen hahmoihin. Voimmeko käyttää teemaviikon nimessä hahmon nimeä tai luoda teemaviikkoa varten oheismateriaalia, jossa käytämme kuvia kyseisen kirjasarjan hahmoista?

Vaikka tekijänoikeus ei suojaa pelkkää hahmon ideaa, kuvat hahmoista ovat tekijänoikeuden suojaamia kuvataiteellisia teoksia. Yleensä tunnetut hahmot ovat suojattuja myös tavaramerkkinä. Kirjojen hahmojen kuvien tai hahmojen nimien käyttöön oman tapahtumanne markkinoinnissa tai oman materiaalin luomisessa tarvitsette tekijänoikeuden ja/tai tavaramerkin haltijan luvan. Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä oikeudenhaltijoihin ja tiedustella lupaa ja mahdollisuutta käyttää hahmoa teemaviikon tapahtumassa, sitä varten valmistettavassa materiaalissa ja markkinoinnissa.