Kirjavinkkaukset verkossa
Kirjat tunnistetaan kansistaan ja kuvituksestaan. Kirjan kansia, kuvitusta ja tekstikatkelmia hyödynnetään eri tavoin kirjavinkkauksissa kirjaston hallinnoimilla verkkosivuilla ja sosiaalisen median kanavilla. Kirjan kannet ja muu kuvitus ovat tekijänoikeudella suojattuja teoksia, joiden oikeudet omistavat kuvan tekijä, esimerkiksi kuvittaja tai valokuvaaja, ja kustantaja. Kansien ja kuvituksen käyttöön tarvitset lähtökohtaisesti tekijänoikeuden haltijan eli tekijän ja kustantajan luvan.
On olemassa tilanteita, jolloin lupaa kirjan kannen, tekstin tai kuvituksen käyttöön ei tarvita. Kyse voi olla sallitusta siteerauksesta tai kirja-alalle vakiintuneesta käytännöstä, joka sallii kirjan kannen näyttämisen kirjavinkkauksen yhteydessä. Lupaa ei myöskään tarvita, jos kirjan kansi tai kuvitus on toisarvoisessa merkityksessä esimerkiksi videossa tai kuvassa. Kirjaston verkkosisältöä varten voi esimerkiksi kuvata kirjahyllyä tai kirjapinoa, jossa näkyy kirjojen selkämyksiä. Kansikuva voi myös näkyä kirjavinkkaajan kädessä tai haastateltavan pöydällä kirjailijahaastattelun yhteydessä. Tämä ei ole tekijänoikeudellisesti relevanttia kirjan kuvaamista.
Tekijänoikeuslaki sallii taideteoksen sisältymisen esimerkiksi videoon tai kuvaan toisarvoisessa merkityksessä. Tällöin kuvituksen käyttöön ei tarvita erillistä lupaa. Kirjaston verkkosisältöä varten voi siten esimerkiksi kuvata kirjahyllyä tai kirjapinoa, jossa näkyy kirjojen selkämyksiä. Tällöin kyse ei ole tekijänoikeudellisesti relevantista kirjan kuvaamisesta. Myös kirjan kansikuva voi sisältyä kuvaan tai videoon toisarvoisessa merkityksessä. Kansikuva voi näkyä esimerkiksi kirjavinkkaajan kädessä tai haastateltavan pöydällä kirjailijahaastattelun yhteydessä.
Tekijänoikeuslain 25 § 2 mom.
Siteeraus
Sitaatti on lainaus toisen tekemästä teoksesta, esimerkiksi kirjasta. Sitaatin tulee liittyä siteeraajan omassa tekstissä tai esityksessä käsittelemään asiaan. Kirjavinkkauksen yhteydessä saat siteerata eli ottaa suoran lainauksen vinkattavasta kirjasta, jos sitaatin edellytykset täyttyvät. Sitaatin tulee havainnollistaa, selventää tai taustoittaa käsiteltävää asiaa eli sitaatilla tulee olla asiallinen yhteys omaan esitykseen. Sitaatti ei ole keino hyödyntää toisen tekemää teosta vaan se toimii apuna omassa luovassa tuottamisessa. Pelkistä sitaateista koostuvaa teosta ei voi tehdä ilman lupaa.
Kuvataideteoksista ja kuvista, kuten valokuvista sekä kirjan kuvituksesta, saa ottaa tekstiin liittyviä lainauksia. Kuvasitaatin tulee liittyä omaan tekstiin ja sen tulee selventää tai havainnollistaa arvosteltavaa tai käsiteltävää asiaa. Lisäksi oman esityksen tulee olla käsittelytavaltaan arvosteleva tai tieteellinen, kuten kirja-arvostelu tai kritiikki, joihin voi ottaa kuvan kirjan kannesta. Tällöin oman tekstin ja asian käsittelytavan tulee myös olla arvosteleva. Sitaattioikeutta käyttäen ei siten voi ottaa toisen tekstistä tai kuvista otteita vain mielenkiintoa herättämään tai kuvittamaan omaa julkaisua.
Yleensä esimerkiksi kirjavinkkaukset, lukudiplomit tai kirjaluettelot eivät ole arvostelevia. Sen vuoksi kirjan kuvituksen käyttö niiden osana edellyttää lupaa. Kopioston kuvituksen verkkolupa kirjastoille mahdollistaa kuvituksen käytön niissä tilanteissa, joissa ei ole kyse tekijänoikeuslain erikseen sallimasta teoksen käytöstä, kuten siteeraamisesta tai toisarvoisesta teoksen käytöstä. Varmista omasta kunnastasi, onko kuntasi hankkinut kirjastollenne Kopioston luvan.
Olen kirjoittamassa kirja-arvostelua kirjaston ylläpitämään blogiin. Voinko ottaa lyhyen lainauksen kirjan tekstistä arvosteluni tueksi? Entä voinko käyttää kirjan kansikuvaa tai muuta kuvitusta arvostelussani?
Voit siteerata eli ottaa suoran lainauksen kirjan tekstistä kirja-arvosteluusi ja käyttää kirjan kansikuvaa kirja-arvostelusi, jos sitaateilla on hyväksyttävä peruste eli asiallinen yhteys tekstiisi. Jos käsittelet kirja-arvostelussasi kirjan kuvitusta, voit siteerata kyseistä kuvitusta, kun siteerattavilla kuvilla on riittävä asiallinen yhteys tekstiisi eli esimerkiksi silloin, kun arvostelet myös kirjan kuvituksen. Kuvien tulee havainnollistaa tai selkeyttää käsittelemääsi asiaa, eivätkä kuvat saa olla tekstisi pääasia. Tekstisi ja asian käsittelytavan tulee olla arvosteleva. Merkitse sitaatin yhteyteen lähde eli kirjan alkuperäisen tekijän ja lähdeteoksen nimi asianmukaisesti.
Kirjan kannen käyttäminen verkkovideoilla
Kirjan kansissa olevat kuvat on suojattu tekijänoikeudella, minkä takia niiden käyttöön tarvitaan lupa. Kansikuvien tekijät ja kustantajat eivät yleensä kuitenkaan edellytä lupaa kansikuvien näyttämiseen kirjavinkkauksen yhteydessä. Vaikka kyseessä ei ole esimerkiksi siteerauksen tapainen tekijänoikeuslain sallima teosten käyttö, on kirjankansiakoskeva käytäntö kirjavinkkauksissa kirjallisuusalalla vakiintunut.
Lupaa ei tarvita esimerkiksi silloin, kun kirjavinkkausvideolla näytetään kirjan kantta vinkkauksen yhteydessä. Lupaa ei tarvita myöskään silloin, kun kirjan kansi näkyy osana kuvaa, jonka tarkoituksena on vinkata lukijalle esimerkiksi kirjaston uutuuskirjoja. Kirjaston verkkosivuille tai sosiaalisen median kanaville voi julkaista kuvia, joissa esitellään uutuuskirjoja yhdessä kirjavinkkauksen kanssa. On sallittua luoda videoita, joissa kirjan kansi näkyy esimerkiksi kirjavinkkaajan kädessä. Vaikka teoksen käyttö siis edellyttäisi lupaa tekijänoikeuslain näkökulmasta, tekijä ja kustantaja sallivat kirjan kansien näyttämisen kirjavinkkauksissa ilman lupaa.
Jos kirjavinkkausta halutaan kuvittaa kirjan kuvituksella, tarvitaan tähän lupa. Luvan voi pyytää joko kuvan tekijänoikeuden haltijalta eli yleensä kuvittajalta, tai Kopiostosta. Kirjan kuvituksen käyttö kirjavinkkauksissa on mahdollista, mikäli kunnalla on Kopioston kuvituksen verkkolupa kirjastoille. Kopioston luvalla on sallittua hyödyntää kirjaston kokoelmassa olevien kirjojen kuvitusta verkkovideoiden lisäksi kirjaston verkkosivustoilla sekä sosiaalisen median kanavilla.
Jos kirjavinkkausta halutaan kuvittaa muilla kuvilla kuin kirjan kansikuvituksella tai sisäsivujen kuvituksella, tulee tähän saada lupa tekijänoikeuden haltijalta eli kuvantekijältä tai valokuvaajalta. Kirjavinkkauksessa voidaan käyttää sellaisia kuvia, joiden käytön tekijä on sallinut Creative Commons -lisenssillä (CC-lisenssi), vastaavalla avoimella lisenssillä tai kuvapankin käyttöehdoissa. Soveltuvat käyttöehdot määrittävät, miten verkossa saatavilla olevia kuvia saa käyttää. Soveltuvat käyttöehdot voivat olla esimerkiksi kuvapankin omat käyttöehdot tai CC-lisenssin ehdot. Verkossa on myös sellaisia kuvia, jotka eivät ole vapaasti käytettävissä. Tällaisten kuvien käyttöön tarvitset aina tekijänoikeuden haltijan luvan.